Nämä lapaset lahjapinoon on neulottu Leeni Hoimelan Zebra lapaset -ohjeella Hittineuleet jämälangoista -lehdestä. Vihreä villasekoitelanka on mysteerimateriaalia mummon varastoista ja beige on Novitan Isoveli-lankaa. Puikkokokona 4.5 mm.
|
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulominen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulominen. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 9. elokuuta 2026
Seepraraidalliset rasat / Zebra mittens
sunnuntai 26. heinäkuuta 2026
Meksikolaislapaset / Mittens around the World - Mexico
| Nämä lasten lapaset lahjapinoon on neulottu kaaviolla kirjasta Pattern. Hand Knitting Designs from Around the World, jonka on kirjoittanut Sue Bradley. Olen neulonut reilun tusinan eri maiden malleihin perustuvia lapasia vuosien aikana ja uusia malleja etenkin kaukokohteista on vaikea löytää. Bradley on tehnyt kirjaansa kaaviota eri maiden perinteisiin tekstiileihin ja kuvioihin perustuen. Meksikoa edustivat erityisesti lintukuviot, joten kirjoin silmukoita jäljitellen toiseen lapaseen siipiveikon. Ja värit otin Meksikon lipusta. Lankoina on punaista Novita Naavaa, vihreää Suupohjan kehräämön Noraa mummoni jäämistöstä sekä hieman vaaleaa sukkalankaa. Puikkokokoina 4 mm ja 4.5 mm. These child-sized mittens for the gift-pile are made with a chart from the book Pattern. Hand Knitting Designs from Around the World by Sue Bradley. I have been on my own armchair journey of knitting mittens around the World for the past few years. It is more difficult to find pattern from far flung places, so I was happy to get to see Bradley's charts based on Mexican bird motifs. I duplicate-stitched a bird on one of the mittens. And I used the colours of Mexican flag. Yarns are red Novita Naava and green Suupohjan kehruutehdas Nora, that is from my late grandma's stash. And I used small amount of white sock yarn for the bird's eye and other details. Knitting needle sizes were 4 mm and 4.5 mm. |
Labels:
diy,
knitting,
lapaset,
mittens,
mittens-around-the-world,
neulominen
sunnuntai 19. heinäkuuta 2026
Pikku naisia -tyyliset tohvelit / Amy March's slippers
| Nämä tohvelit lahjapinoon on neulottu Stephanie Dosenin Amy March's slippers
-ilmaisohjeella. Lankoina on kerä valkoista Novita Huopaisaa, jonka
loputtua siirryin saman langan siniseen sävyyn. Mukana kulki koko
ajan lilaa tai harmaata House Kuvio-lankaa. Huovutin tossut lopuksi
pesukoneessa lakanapyykin seassa 60-asteissa pesussa, jolloin tossut
kutistuivat muutaman sentin. Puikkokokona oli 6 mm, ja
lisäksi virkkasin 3.5-millillä koukulla reunaan kerroksen ja
kiinnitysnauhan. Koristeina on erilaisia nauhoja ja helmiä. These slippers for the gift-pile are knitted with a free pattern called Amy March's slippers that is designed by Stephanie Dosen of Tiny Owl Knits. I used a yarn meant for felting called Novita Huopaisa and marled it with purple and grey House Kuvio. I felted the finished slippers in washing machine in hot wash among sheets, and they shrank about 20 %. Knitting needle size was 6 mm and I used 3.5 mm crochet hook to finish the edges and do a Mary-Jane-esque tie. On top of the slippers there are various ribbons and beads. |
perjantai 3. heinäkuuta 2026
Trikolorimyssy / Red, white and blue beanie
| Tämä lahjapinoon päätyvä pipo on neulottu Gralina Frien Happy Anniversary Beanie -ilmaisohjeella. Innoituksena väreihin oli nämä jalassa olevat trikolori-raitapopot, jotka ostin alesta Pariisin olympialaisten jälkeen. Lankoina on valkoista Jämsän huopatehtaan Tuuli-villalankaa ja kirpparilta ostettuja mysteerilankoja sinisen ja punaisen sävyissä. Puikkokoko 4.5 mm. This hat for the gift-pile is knitted with Happy Anniversary Beanie pattern, that is a free pattern by Gralina Frie. The colours were inspired by these shoes bought on sale after the Paris Olympics. I used two thrifted mystery yarns in shades of blue and red. And the white yarn is Tuuli by Finnish Jämsän huopatehdas. Knitting needles size was 4.5 mm. |

![]() |
| Raitatoppi on itse ommeltu ja muut asusteet uusina ostettuja. The stripey top is a DIY make. Rest is ready-to-wear. |
sunnuntai 28. kesäkuuta 2026
Kana kaakattajat villasukissa / Chicken socks
| Nämä villasukat omaan käyttöön on neulottu Sisko Malisen Kana kaakattajat -ohjeella kirjasta Sissukat: uudet ideat. Lankoina käytin itseraidoittuvaa Novitan Nalle Taika -lankaa ja yksivärisiä Nalle-sukkalankoja sekä pienet määrät oransseja villalankoja kanojen yksityiskohtien kirjailemiseen. Puikkokokoina 3 mm, 3.25 mm ja 3.5 mm. These socks are knitted with a pattern by designer Sisko Malinen from a Finnish sock book. The pattern name is Kana kaakattajat. I used mostly Novita Nalle sock yarns in solid and self-striping colours. I also used small amounts of orange wool yarn to duplicate-stitch the details on chicken faces. Knitting needle sizes used for this were 3 mm, 3.25 mm and 3.5 mm. |
![]() |
| Hame on kirpparilta. The skirt is thrifted. |
keskiviikko 17. kesäkuuta 2026
Tipulapaset / Hatching chick mittens
| Nämä lapaset lahjapinoon on neulottu lasten koossa Tina Hauglandin Kyllingvotter / Chickmitts -ohjeella. Käytin jämälankoja, ja valkoinen kirppikseltä ostettu mysteerilanka oli loppumaisillaan, joten tein koko yläosan keltaisilla langoilla. Pienet tipujen naamat on kirjottu lopuksi. Puikkokokoina 4 mm ja 4.5 mm. These mittens for the gift-pile are made with Kyllingvotter / Chickmitts pattern that is designed by Tina Haugland. I used scrap yarns and was about to run out of this white thrifted mystery yarn used here, so I did the whole mitten top in yellow yarns. Little faces are embroidered in the end. Knitting needle sizes were 4 mm and 4.5 mm. |
perjantai 12. kesäkuuta 2026
Neulottu röyhelötoppi / Ruffle schmuffle top
| Tämä toppi on neulottu Zanete Knitsin Ruffle Schmuffle -neulepaitaohjetta muokaten. Jätin muun muassa hihat pois, jotta tästä tuli kesäisempi. Ja prosessia nopeuttaakseni neuloin tämän pyöröneuleena ja leikkasin kädentiet ja kaula-aukon saksilla auki. Lankoina on useita eri bambu- ja puuvillaskeoitelankoina, joista yhden värin loputtua siirryin toiseen. Värejä yhdistämässä oli ohutta Hjertegarn Tweed it yourself -efektilankaa, mutta sekin loppui niin että lopuksi neulomissani valkoisissa olkaröyhelöissä käytin sitä vain ripauksen siellä täällä. Pusero-osa on neulottu 3.25- ja 3.5-millisillä puikoilla. Putkineulokset ylä- ja alareunoihin 4-millisillä ja röyhelöt 4.5 millimetrin puikoilla. This top in a sleeveless version of Ruffle Schmuffle top by Zanete Knits. I used several blue and white cotton, bamboo and blend yarns. And most of the way I held a novelty yarn called Hjertegarn Tweed it Yourself, that distributed tweedy speckles all over the fabric. But I ran out of that, as most of the other yarns on the ruffles, so those speckles are more sparce. Knitting needle sizes were a wide range too: 3.25 and 3.5 mm for the top. 4 mm for the i-cord edges, that I did for the neckline and hem. The ruffles were knitted on 4.5 mm knitting needles. Oh, and I steeked the sleeve-openings and part of neckline to make it easier to follow the textured pattern on the front. So, I could keep reading the knitting chart from right to left and keep the knitting momentum going. |
![]() |
| Ommellut housut on omatekoiset. Sandaalit on ostettu kierrätyskeskuksesta ja loput asusteet normikaupoista. The trousers are a DIY make. Shoes were bought second hand and rest of the accessories are ready-to-wear. |
sunnuntai 7. kesäkuuta 2026
Lapaset lehtikuviorannekkeella / Mittens with leafy cuff
| Tein nämä lapaset Mittens 2 at a Time with Leaf Cuff -ilmaisohjeella, jonka on tehnyt Johanna M Marsan. Nämä lapaset päätyvät lahjapinoon. Käytin isoäidin jäämistöstä löytynyttä turkoosia mohairsekoitelankaa nimeltään Royal Desirée lehtirannekkeisiin ja lapasten kärkiin. Se on oikeaa vuosikertakamaa, jossa on hintalaput markka-ajalta: 5.95 alennettuna 14.95-hinnasta ja myyntipaikkana Keskon Citymestari. Mustaa lankaa purin kesken jääneestä projektista uudelleenkäytettäviksi näissä. Se on Alize Angora Gold Simliä. Puikkokokona 4 mm. These mittens are made with a pattern called Mittens 2 at a Time with Leaf Cuff, that is a free pattern by Johanna M Marsan. I used 4 mm knitting needles. The turqoise yarn is from my late granny's stash, and it's called Royal Desirée. Black yarn is unraveled from an unfinished project. These go to the gift-pile, but should make for a chic and warm pair of mittens to wear in the colder months. |
perjantai 5. kesäkuuta 2026
Saukkokuvioinen pipo / Otter beanie
| Tämä pipo lahjapinoon on neulottu Robyn Fiorin Stranded Otter Hat -ohjeella. Lankoina käytin sinistä Novita Lumousta ja mustaa Alize Angora Gold Simli -lankaa. Puikkokoko 4 mm. Kuvioiden on tarkoitus olla saukkoja, mutta väritys saa ne näyttämään ehkä enemmän leikkikalumaisilta nallekarhuilta. This beanie for the gift-pile is knitted with Stranded Otter Hat pattern, that is a design by Robyn Fiori. I used blue Novita Lumous yarn, that made the depicted animal look more like a teddy-bear rather than an otter. But I wanted to use up this blue yarn and I don´t stash that much brown yarn. Black yarn is Alize Angora Gold Simli. Knitting needle size is 4 mm. |
torstai 14. toukokuuta 2026
Niinis-huivi / Niinis mini scarf
| Neuloin tämän pienen raitahuivin Jenny Ansahin Niinis-ohjeella kirjasta Itä-Helsinki neuleina. Lankoina käytin itseraidoittuvaa Urth Uneek Fingering -lankaa ja kirkkaan keltavihreää Lankava Sulo-sukkalankaa. Raitalanka teki yllättäen tämän ohjeen kanssa palkkiraitoja, mikä oli miellyttävä yllätys ja tekee huivista entistä hauskemman. Puikkokoot 3 mm huiviosioon ja 4 mm kontrastiväriseen putkireunukseen. This little scarf is knitted with Niinis pattern, that is designed by Jenny Ansah and published in My City, My Stitches book. I used self-striping Urth Uneek Fingering yarn for the main part, and neon sock yarn for the contrasting i-cord edge. That yarn is Lankava Sulo. Knitting needle sizes used for the scarf were 3 mm and 4 mm. |
![]() |
| Päivän asun ommeltu mekko on omatekoinen, ja loput vaatteet ja asusteet ovat valmisvaatteita. The sewn dress is DIY and part of my Me-Made-May outfit of the day. Rest of the clothes and accessories are ready-to-wear. |
keskiviikko 29. huhtikuuta 2026
Neulottu kukkakoriste / Daisy scrunchie
| Tämä pieni kukkakoriste on neulottu Helene Rønquist Knutsenin Daisy Scrunchie -ilmaisohjeella. Lankoina käytin vihreää Jämsän Huopatehtaan Ohut Sohvi -lankaa ja vaaleanpunaista Novita Lumousta. Puikkokokoina 3.5 mm ja 4 mm. I made this pink petaled hair-tie, that can be used as an armband, with Daisy Scrunchie pattern. It is a free knitting pattern by Helene Rønquist Knutsen. I used scrap yarns and knitting needles in 3.5 mm and 4 mm. |
![]() |
| Neuleliivi ja ommeltu kauluspaita ovat omatekoisia. The vest and blouse are both DIY makes. |
Labels:
diy,
hiuskoriste,
jämälanka,
knitting,
neulominen,
scraps,
scrunchie
tiistai 21. huhtikuuta 2026
Omenankukkakuvioinen neuleliivi / Apple flower vest
| Tämä neuleliivi on muokkaus Clara Eggersin Apple Flower -ohjeesta, joka on julkaistu 52 x villapaidat -kirjassa. Lankoina käytin Ístexin Léttlopi -villanlankaa vihreän eri sävyissä sekä fuksian punaisena, ja Novita Icelandic Wool -lankaa muun muassa pinkkinä ja beigenä. Lisäksi pinkkien loputtua käytin hieman itse avokadolla värjäämääni Lankava Naturelli Sopiva -lankaa liivin yläreunassa. Puikkokokoina 4.5 mm ja 5 mm. This vest is a modification of Apple Flower pattern by Clara Eggers from the book 52 Weeks of Sweaters. Yarns are fuchsia colour and various green shades of Ístex Léttlopi, and soft pink and brown Novita Icelandic Wool. After running out of one of the pinks I used some Lankava Naturelli Sopiva yarn, which I avocado-dyed few years back. Knitting needles were 4.5 mm and 5 mm. |
![]() |
| Päässä oleva neulehuivi on omatekoinen. Kauluspaita on kirpparilta ja housut uusina ostetut, mutta olen tuunannut niitä kaventamalla venyneitä lahkeita ompelukoneella. Tekokukka on lahjaksi saatu. The scarf worn on head is DIY. The collared white shirt is thrifted. Trousers were bought new, but I have sewn them a bit to fix the material. Fake plant was a gift. |
sunnuntai 12. huhtikuuta 2026
Avaruusrasat / Space mittens
| Nämä lapaset on ajankohtaisten avaruuslentojen kunniaksi neulottu Space Mitts -ilmaisohjeella, jonka on suunnitellut Koni Knits. Lankoina on mustaa kirpparilta löytynyttä Lankavan Lysti-sukkalankaa ja paria pinkkiä Novitan jämälankaa, joista yhden loputtua siirryin toiseen. Puikkokokoina 3.5 mm ja 4 mm. Nämä lapaset päätyvät lahjapinoon. I made mittens inspired by the current space flights. I used Space Mitts pattern that is a free chart by Koni Knits. Yarns are pink left-over yarns and black sock yarn gotten from a thrift store. Knitting needles were 3.5 mm and 4 mm. These mittens go the the gift-pile, and they were a fun and quick knit. |
sunnuntai 5. huhtikuuta 2026
Pallerohuivi / Harvest moon shawl
| Tämä huivi on neulottu Gabrielle Vézinan Harvest Moon Shawl -ohjeella kirjasta Lovely Lace Knits. Käytin jämälankoja, jotka ovat niin tässä yllä olevasta neuletakista kuin toisesta neulepaidastakin, joten neuloin vaan niin pitkälle kuin langat riittivät ja huivista tuli tällainen pienehkö kolmio. Langat ovat violettia Hobbii Metallicoa ja Gedifra Anejaa sekä moniväristä mohair-sekoitelanka Novita Jadea, jota löysin eräältä kirpputorilta. Puikkokokona 4 mm huiviosioon ja 5 mm piparkakkureunan putkineulokseen. Lisäksi kaikki neulepallerot on virkattu 3.5 mm virkkuukoukulla. I had left-over yarns from this cardigan and another project, so I decided to knit Harvest Moon Shawl by Gabrielle Vézina with them. The pattern is published in the the book Lovely Lace Knits. I ran out of the yarns earlier than expected, so this shawl is smaller than planned. Yarns are shiny lilacs Hobbii Metallico and Gedifra Aneja. And the background yarn is multicolour mohair-blend Novita Jade, that I got from a thrift store. Knitting needles were 4 mm for the main scarf and 5 mm for the i-cord edge. And I used 3.5 mm crochet hook for the bobbles. |
![]() |
| Neuletakki on omatekoinen ja asusteet kaupan hyllyltä. The cardigan is a DIY make and rest is ready-to-wear. |
perjantai 27. maaliskuuta 2026
Marjalapaset jämälangoista / Greige snowberry mittens
| Päätin käyttää jämälankoja neulomalla nämä Kalurah Hudsonin Snowberry Mittens -lapaset. Sain neulottua kaksi jämäkerää loppuun näissä, mutta kahta muuta lankaa vaadittin, jotta väribalanssi säilyisi. Olen neulonut samalla ohjeella aikaisemminkin lapasparin, josta tuli hyvin eri näköinen. Näissä rannekkeiden pörrölanka varastaa show'n. Tällä kertaa puikkokokoina oli 4 mm ja 4.5 mm. Lisäksi käytin 3-millistä virkkuukoukkua marjojen virkkaamiseen. I knitted a pair of mittens with Snowberry Mittens pattern that is by Kalurah Hudson. I have used the pattern before, and made a pair that looked quite different. This time I used scrap yarns, and especially the faux-fur-yarn used for the cuffs changes the look. I managed to use up two left-over yarn skeins in these. Knitting needle sizes were 4 mm and 4.5 mm. And I used 3 mm crochet hook to make the berry-bobbles. |
![]() |
| Tilkkutakki on omatekoinen. The quilted coat is DIY. |
sunnuntai 22. maaliskuuta 2026
Neulottu toukkamekko / Catepillar stripes dress
| Tämä neulemekko on tehty hieman muokaten, tai pääasiassa pidentäen, Andrea Mowryn Stripes!-ohjetta. Olen jo kahdesti neulonut tällä ohjeella hyvin samansävyisen pörröpaidan ja kesäisen puuvillapaidan. Pörröpaidan lahjoitin äidilleni, koska se oli hieman liian iso, mutta pidin sen minttusuklaisista väreistä. Tämä versio on mekkopituinen ja siksi toivottavasti lämmin. Langat on erilaisia mohair-sekoitelankoja, erikoislankoja ja muun muassa beigeä pörrölankaa, joka on kierrätyskeskuksesta ostetusta neuleesta purettua materiaalia. Puikkokokoina 4 mm ja 4.5 mm. This sweater-dress is knitted with Stripes! pattern that is by designer Andrea Mowry. I have used the same pattern twice before: I made a stripey fluffy pullover smilar to this, that I ended up giving to my mom, and a summer version in cotton-blends. This time I made a fluffy dress that should be very cosy and comfy to wear. Many of the yarns are mohair-blends. And I used part of an unraveled sweater bought from recycling center. The textured beige yarn is very nice indeed. Knitting needles used for this were 4 mm and 4.5 mm. |
Labels:
diy,
jämälanka,
knitdress,
knitting,
neule,
neulemekko,
neulominen,
scraps,
sweater
sunnuntai 15. maaliskuuta 2026
Punasävyinen jämälankabaskeri / Red beret
| Tämä lahjapinoon neulottu baskeri on tehty punaisista ja pinkeistä jämälangoista. Ohjeena käytin Védís Jónsdóttirin Beret Hat -ilmaisohjetta. Raidoitin lankoja liukuvärimalliin, mutta punainen päällys vaikutti liian intensiiviseltä, joten kirjoin siihen muutaman sydämen silmukoita jäljitellen yleisilmettä pehmentämään. Puikkokokoina 4 mm ja 5 mm. This beret for the gift-pile is made from various pink and red scrap yarns. I used Beret Hat pattern that is a free design by Védís Jónsdóttir for Ístex. I marled yarns together and made a gradient. The all-red beret top felt like a bull's-eye in the end, so I duplicate-stitched few hearts there to soften the look. Knitting needle sizes used for this hat were 4 mm and 5 mm. |
![]() |
| Sekä neulepaita että ommeltu raitatoppi ovat omatekoisia vaatteita. Hansikkaat on valmisvaate. Both the sweater and stripey top are DIY makes. Gloves are off-the-peg. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






























